Höntsäilyä kankailla

Viime viikolla tuli treenailtua aika monipuolisesti lattia-, pari- ja ilma-akrobatiaa. Pääsin lauantain vapaavuorolla kuvailemaan treeniä (videokuvaa kännykällä), kun ohjatuilla tunneilla en oikein kehtaa kuvailla. Video on siitä helppo, että voin treenata rauhassa ja myöhemmin napata videosta screenshotteja valokuviksi. Ja tietenkin se on myös hyödyllistä, että näen missä on parantamisen varaa ja mikä menee hyvin. Sitä kun ei aina tehdessä hahmota, varsinkaan pää alaspäin, että onko esim. lantio täysin suorana vai kaarella. Ja tietty on hyvä, että voi myöhemmin vertailla videoita ja huomata kehitystä, vaikka tuntuisi, ettei ole kehittynyt. Sitä ei yleensä hoksaa ennen kuin pystyy vertaamaan vanhaan.

Tämä on sellainen liike, jonka olen pystynyt tekemään ensimmäistä kertaa itsenäisesti vasta muutama kuukausi sitten. Mulla on aina ollut melko heikot voimat käsissä (enkä edelleenkään erityisen vahva ole), joten kun aloitin ilma-akron, se oli aivan kamalaa! Mutta silti ihanaa <3 Mulla ei vaan yksinkertaisesti ollut mitään voimaa käsissä, enkä jaksanut edes roikkua kankaissa ilman, että kiedon ne pari kertaa käsien ympärille. Niinpä tuossa alussa, kun kankaista pidetään kiinni ja siitä ponkaistaan jalat ilmaan, jossa ne kiedotaan kankaiden ympärille, piti mulla olla aina joku työntämässä takapuolesta ja kannattelemassa olkapäistä että ei käy käsille niin raskaaksi. Tokihan se ylöspäin ponkaisu on myös vatsalihaksista kiinni, että kaipa nekin on tässä matkan varrella kehittyneet. Mulla on videomatskua vielä viime lokakuulta, jossa kaveri auttoi tuohon kun en itse päässyt. Mikälie voimaboosti on sen jälkeen tullut, mutta nykyään tämä onnistuu jo ihan hyvin.

Tämä on siitä haastava temppu mulle, että täytyy kiivetä ylös, erotella kankaat toisistaan ja kietoa ne jalkojen ympäri (ja roikkua pelkästään käsien varassa sen aikaa). Vaikka nykyään jaksankin jo jonkin verran roikkua kankaassa, vie se voimat hyvin nopeasti. Kankaiden kietominen ilmassa jalkojen ympärille on mulle vielä todella vaikeaa, koska sen pitäisi tapahtua tosi nopeasti ennen kuin voimat loppuu. Yleensä kangas kuitenkin vain pyörii jalan mukana enkä saa jalkaa pyöriteltyä niin että saisin kankaan siihen ympärille. Onneksi mulla on kuitenkin usein treenikavereita, joita pyydän kietomaan kankaat jalkojeni ympärille ja pääsen tekemään tämän skorpionin. Eli kun kankaat on kiedottu jalkoihin, otetaan kankaan päistä kiinni (ei näy näköjään kuvissa) ja pyörähdetään ympäri. Siinä voi sitten tyytyväisenä roikkua pää alaspäin.

Kuvankäsittely-pelleilyä :) Päätin kokeilla, kauanko jaksan roikkua kankaissa tuollaisella otteella,
ja pitihän siihen samalla jotain taiteellisuuttakin koittaa luoda.

Yksi aika helppo tapa, jolla kankaissa voi tehdä kaikenlaista ilman, että tarvitsee käyttää sen kummemmin käsivoimia, on tehdä kankaisiin solmu. Silloin alkuun kun käsivoimani eivät riittäneet kankaassa roikkumiseen kiipeämisestä puhumattakaan, tein paljon juttuja solmun kanssa. Se on aika kiva juttu aloittelijalle. Solmun kanssa voi kokeilla erilaisia asentoja, roikuntoja ja tasapainoittelua:

Solmun päällä voi seistä... tällaisia juttuja tein silloin kun olin ensimmäisiä kertoja ja "tutustuin" kankaaseen, siihen mitä sillä voi ja uskaltaa tehdä. Pitää uskaltaa luottaa siihen, että kangas pitää, sekä tietty omaan kehonhallintaan ja tasapainoon.

 Tällaisia roikuntoja tehdään paljon myös ilmajoogassa. Nautin tuosta asennosta suunnattoman paljon, sillä se pistää veren ihanasti virtaamaan aivoihin ja suoristaa selkärankaa. Mulla on aika paljon ongelmia selän kanssa ja tuon liikkeen jälkeen on aina hyvä olo selässä.

Roikuntaa polvitaipeista...

 Tasapainoilua kankaan päällä. Tuo on aika hyvää treeniä keskivartalolle. :)

Täytyy kyllä sanoa, että olen alkanut pitää liina-akrobatiasta tosi paljon, vaikka alkuun se turhautti mua, kun en pystynyt tekemään mitään. Tuntui, että tuo ei ole mun juttu. Mutta kun voimat alkoivat kehittyä ja huomasin sen suhteen selkeää kehitystä, alkoi tuo ollakin ihan kivaa. Alkuun treenasin ilma-akroa aika harvoin juuri sen turhautumisen vuoksi ja siksi menikin varmaan 8-9 kuukautta, ennen kuin huomasin että hei, mähän jaksan roikkua ja kiivetä! En vieläkään kauaa, mutta se on jo hyvä alku. Pystyn tekemään jo jotain, vaikka aika matalallahan mä tuolla temppuilen. Johtuen sekä siitä, etten jaksa/uskalla kiivetä kovin ylös (koska jos voimat loppuu...) ja siitä, että sellaiset temput joihin täytyy hypätä kankaaseen pää alaspäin (kuten vaikka tuo ensimmäinen), ovat huomattavasti raskaampia tehdä jos ei saa patjasta ponnistaa. Vielä ei vain sellaiseen kykene.

Mutta näillä mennään eteenpäin. Jos jäi jotain kysyttävää tai kommentoitavaa, laita ihmeessä viestiä kommenttikenttään! :)

Mukavaa viikkoa sulle! :)

Where it all started

Tänään on pari viikkoa yli tasan vuosi siitä kun aloitin sirkusakrobatian. Tuossa "vuosipäivänä" sainkin idean tämän blogin perustamisesta ja vajaa pari viikkoa asiaa hauduteltuani päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Tämän postauksen ajattelinkin pyhittää sille, että kerron miten alun perin päädyin lajin pariin.

Reilu vuosi sitten olin seurakunnan Saapas-vapaaehtoisten koulutusleirillä vierailemassa. Olen itsekin Saappaan vapaaehtoinen ja meillä on tapana, että vanhat saapaslaiset käyvät leirillä tutustumassa uusiin "tulokkaisiin" yhteisessä joulujuhlassa. Täällä törmäsin ensimmäistä kertaa pariakrobatiaan, kun muutama sirkusakrobatiaa harrastava leiriläinen innostui höntsäilemään lajia vapaa-ajalla. Katselin silmät pyöreinä: se näytti hurjan kivalta! Nähdessään innostukseni nämä tyypit pyysivät mut mukaan, ja vaikken mistään mitään tiennyt, he saivat mut ylipuhuttua kokeilemaan. Ei se ollutkaan niin vaikeaa (vaikkei me mitään vaikeita temppuja kyllä tehtykään), mutta sitäkin hauskempaa! Saunassa jatkettiin keskustelua aiheesta ja kyselin innoissani lisää. Olin ihan äimänä, kun kuulin, että Jyväskylässä oikeasti on paikka, jossa voi käydä ohjatusti treenaamassa pariakrobatian lisäksi montaa muutakin juttua! Luulin, ettei sellaisia paikkoja ole olemassakaan, ja että tuollaisten opetteleminen vaatisi vähintäänkin sirkukseen liittymistä. Olin ihan pähkinöinä tästä tiedosta, sillä cheerleadingin lopettamisen jälkeen olin huomannut kaivanneeni lajista nimenomaan akrobatiaa. Lopetin lajin juuri kriittisellä hetkellä, kun olin alkanut viimeinkin oppia ja sisäistää asioita. Olin siis akrobatiassa aika surkea, mutta olin huomannut selkeää edistymistä ja tuntui, että kaikki edistyminen meni hukkaan: kun lopetin cheerleadingin, samalla loppui myös akrobatian treenaaminen.

Ensikokeiluni pariakrobatiaa.
Muistan vielä, kuinka jännää ole mennä tuohon ekaa kertaa.

Cheerleadingissä treenattava akrobatia on pääasiassa lattia-akrobatiaa, jossa en koskaan kokenut olevani mitenkään erityisen hyvä, vaikka siitä tykkäsinkin. Vahvuuteni oli aina enemmänkin stunteissa ja pyramideissä, jossa vaadittiin tiimityötä ja luottamusta. Siksi pariakrobatian löytäminen oli kuin olisi löytänyt kultakaivoksen. En ollut edes tiennyt sellaisen lajin olemassaolosta, mutta jo alusta asti tiesin, että nyt olen löytänyt oman juttuni. Laji, jossa nimenomaan tiimityö ja luottamus on kaiken a ja o. Myös kehonhallinta ja -hahmottaminen sekä tasapaino ovat tärkeässä roolissa, mutta näidenkään kanssa ei suurempia ongelmia ole koskaan ollut - vaikken niitä ihan vahvuudeksenikaan luokittelisi.

Päätin jo siltä seisomalta, että lähden kahden viikon ilmaiselle kokeilujaksolle sirkuskoululle. Ensimmäisen kerran lähdin treenaamaan vapaavuorolle, jossa uusi Saapas-tuttavuuteni lupasi opastaa perusasioissa. Uskaltauduin kokeilemaan ilma-akrobatiaa liinoilla ja huomasin heti, että mulla ei ole voimaa käsissä oikeastaan yhtään. En edes pientä hetkeä jaksanut roikkua kankaassa, koska puristusvoima ei riittänyt. Mutta solmun kanssa voimaa ei tarvittu, ja kankaan kanssa pelleily oli hurjan hauskaa!

Ensimmäistä kertaa Pasilassa (Parkour-akatemia & sirkuskoulu).
Olin kuin lapsi huvipuistossa.
Ja rakastuin. Jäin koukkuun <3

Olen aina tykännyt kiipeillä ja koetella fyysisiä rajojani. En välttämättä niinkään voiman suhteen vaikkapa "kuinka paljon jaksan kyykätä jalkaprässissä", vaan ennemminkin tasapainon, kehonhallinnan ja rohkeuden suhteen. Kaikki (korkealla) kiipeily, roikkuminen, pää alaspäin roikkuminen jne. on aina jotenkin houkutellut mua – siksi tykkäänkin aina käydä erilaisissa seikkailupuistoissa, joissa saa toteuttaa tätä lapsenmielistä taipumusta. Onneksi löysin toisenkin vaihtoehdon joka tulee aika paljon halvemmaksi. Pasilassa voi treenata myös parkouria, joten eiköhän sen kiipeilyn ja roikkumisen himon saa aika hyvin tuolla tyydytettyä.

Sen jälkeen kun aloitin sirkusakrobatian, on siitä tullut mulle tärkeä osa elämää. Motivoiduin treenaamisesta todella paljon ja pitkästä aikaa liikunta ei tuntunut velvollisuudelta vaan siitä osasi oikeasti nauttia. Pyrin harjoittelemaan aluksi vähintään 3 kertaa viikossa, mutta keväällä tuli "pari muuttujaa" kun ensin teloin nilkkani ja sitten perään ranteeni. Parin kuukauden treenitauon jälkeen oli vaikeaa aloittaa uudestaan, mutta pian löysin taas motivaation ja treeni jatkui. Onneksi, sillä sirkusakrobatiasta on tullut mulle paljon enemmän kuin vain harrastus – se on voimavara. Se on se paikka, jossa kaikki työhön ja kouluun liittyvät asiat ja muut murheet unohtuvat. Voi hetkeksi keskittyä ihan toisenlaisiin asioihin ja saada onnistumisen kokemuksia.

Kuva vuosi sitten, kun harjoittelin kotona päällä seisontaa.
Kuten silloin, yhä edelleen otan itselleni tavoitteita joita haluan seuraavaksi oppia.
Harjoittelin aluksi seinää vasten, ja tässä on siitä hieman haastavampi vaihe,
jossa hartiat voi tukea sohvaa vasten, mutta muuten on koitettava pysyä pystyssä omillaan.

...ei se aina ihan putkeen mennyt.
Noin voi käydä, jos asento menee yli :D

Täytyy sanoa, että sirkusakrobatian aloittaminen on parhaita päätöksiä, joita olen elämässäni pitkään aikaan tehnyt. Saan siitä voimaa ja energiaa ja samalla pääsee nostamaan kuntoa sekä kehittämään lihaksia. Toivon, että mulla on mahdollisuus harrastaa sitä vielä pitkään, ehkäpä vielä vanhana mummonakin painelen päälläseisontoja menemään. :D

Energistä viikkoa kaikille! :)

Uusi blogi

Tervetuloa kaikille lukemaan uutta blogiani, joka liittyy rakkaaseen harrastukseeni, sirkusakrobatiaan! Halusin tehdä tästä aiheesta oman blogin, sillä harrastuksestani on tullut mulle niin tärkeä, että siitä jaksaa kyllä kirjoitella. Kirjoitan toista blogia omasta elämästäni, ja olen yrittänyt malttaa mieleni sen suhteen, etten kaikissa postauksissani hehkuttaisi akrobatiajuttuja.

Nyt saan onneksi kirjoittaa aiheesta juuri niin paljon kuin jaksan. Blogin ideana on välittää lukijoille sitä iloa ja energiaa jota tästä harrastuksesta saan, sekä seurata kehitystäni sirkusakrobatian eri osa-alueilla. Samalla pyrin tuomaan paremmin esille lajin monipuolisuutta ja saatanpa jopa antaa vinkkejä, jos joku haluaa jotain perusjuttuja kokeilla. Fiiliksen mukaan saatan kirjoitella myös muihin lajeihin ja (terveellisiin) elämäntapoihin liittyvistä jutuista. Olen entinen cheerleader ja aloitin lajin parissa uudelleen viime maanantaina tämän akrobatian ohella. Siitäkin saatan toisinaan kirjoitella jos jotakin inspiraatiota iskee, mutta pääpaino on silti akrobatialla. Toki toiveitakin kirjoitusten teemoista saa esittää. :)

Perinteisiä lattia-akrobatian juttuja: päällä ja käsillä seisontaa.

Sirkusakrobatiaa on monenlaista, mutta itse harrastan siis pääasiassa lattia-, trampoliini-, ilma- ja pariakrobatiaa. Käyn Jyväskylän sirkuskoululla ohjatuilla tunneilla, joten se mitä treenaan on kiinni aika paljon siitä, mitä on tarjolla ja miten ohjatut tunnit sopivat omiin aikatauluihini. Edellä mainittujen ohella saatan joskus eksyä myös parkour-tunnille sekä akrojoogaan tai ilmajoogaan. Näistä kaikista kerron lisää myöhemmissä postauksissa, mutta voi toki kysellä jos malttamattomana miettii mitä joku oikein sisältää.

Pariakrobatiaa.

Nyt ennen kuin kukaan kuvittelee, että olen ihan huippu akrobaatti, niin stop tykkänään. Siihen on vielä paljon matkaa ja rehellisesti sanoen en edes usko, että voisin koskaan olla huippu, vaikka hyväksi haluankin kehittyä. Tämä on kuitenkin vain harrastus eikä ammatti, joten en ota kehittymisestä liikaa paineita, vaikka myönnänkin, että se turhauttaa jos jotain ei osaa. Tällä hetkellä olen vielä aika aloittelija, joissakin osa-alueissa ehkä vähän edistyneempi kuin toisissa. Olen aloittanut sirkusakrobatian aikalailla vuosi sitten, eli vasta aikuisiällä. Juuri se on yksi asia, jota toivon voivani blogissani tuoda esiin: miten käy, kun aikuisiällä aloittaa uuden lajin parissa? Voiko sen vielä oppia? Vieläkö vanha koira oppii uusia temppuja? ^^ Cheerleading-taustastani on ollut hieman hyötyä, mutta en koskaan niinä aikoina ollut hyvä akrobatiassa, koska sitä harjoiteltiin niin harvoin, joten siinä suhteessa aloitin aika nollasta. Cheerleadingistä on ollut kuitenkin hyötyä pariakrobatiassa, jossa on jonkin verran yhteisiä elementtejä kuten luottamus, yhteinen tekeminen, toisen ihmisen nostelu jne.

 Ilma-akrobatiaa.

Näillä eväillä lähdetään eteenpäin. Toivottavasti pystyn tarjoamaan teille (kuka tätä nyt ikinä eksyykään lukemaan) mielenkiintoisia ja antoisia juttuja itselleni rakkaan asian tiimoilta.
Tervetuloa lukijaksi! :)

With love,
Hansu